Grand Raid Cristalp -kisaraportti
Joskus pari vuotta sitten kaverini heitti ilmoille ajatuksen, josko lähdettäisiin ajamaan Sveitsin suurimman maastopyöräkisan Grand Raid pisin matka, Verbier-Grimentz(121km ja 5430m nousua). Ajatus jäi pariksi vuodeksi hautumaan, mutta sopivasti nyt Grandin 20. juhlavuotena saatiin aikataulut sopimaan yhteen ja päästiin matkaan!
Valmistautuminen Matkustin Sveitsiin viikkoa ennen kisaa, jotta ehtisin tottua Alppien pitkiin nousuihin. Kaverini(Jarno & Fanny) asuvat puoliksi Sveitsissä, Grandin maastojen läheisyydessä. Pääsin heidän kämpilleen majoittumaan ja sain heiltä hyvät vinkit alueen poluille. Muutamana reissuviikkoni ekoina päivinä poljeskelimme joitakin 1000 - 1500 vertikaali-nousuja. Päiväsaldoiksi kertyi parina rankempana päivänä noin 2000-3000m vertikaalia, matkana ehkä ~70km lenkkejä. Alkuviikosta kävimme Fannyn kanssa ajamassa myös Grandin kovimmat nousut(mandelon, 1500m ja Pas-de-Lona 1700m vertikaalia). Kaksi kisaa edeltävää päivää otin rennommin. Lainasin Fannyn autoa ja hurautin Ranskan puolelle Morzineen, morjenstamaan sattumalta samaan aikaan reissussa olevia Darrenia ja Steveä. Morzinessa otin vuokralle hiukka järeämmän all-mountain fillarin, jolla pääsin tykittelemään bike parkin DH-reittejä yhdessä Darrenin ja Steven kanssa. Grandia edeltävä iltana kävimme Fannyn ja Jarnon tarkastuttamassa pyörämme tapahtumaan osallistujille pakollisessa pyörä-tarkastuksessa. Tarkastuksessa katsotaan pyörän ja erityisesti kiekkojen, jarrujen ja jarrupalojen kunto. Jarno pääsi hiukka selittelemään kulahtaneita jarrupalojaan, mutta tarkastus läpäistiin, kun mies kaivoi taskustaan uuden palaparin ja lupasi vaihta ne ennen kisaa. Pyöriin siis saatiin hyväksyntä-tarrat ja onnentoivotukset tulevaan kisaan. Pyörätarkastuksen yhteyteen oli järjestetty myös muuta pienimuotoista tapahtumaa; Junnuille minikisa ja leppoisaa torimeininkiä. Kisa-päivä Verbier-Grimentz -matkan lähtö oli jo aamu-hämärässä klo 6.30. Hotkaisimme aamupalan nassuun ja lähdimme kisapaikalle hiukka kiireellä. Kuinkas ollakaan allekirjoittaneen vatsa alkoi lähtöpaikalla murista ja eihän siinä muu auttanut, kuin tehdä jollekin paikalliselle puutarhurille ylläri. Olo helpottui huomattavasti ja pystyi hyvillä mielin palaamaan takaisin lähtöalueelle. Verbierin pääkadulla oli uneliaan odottava tunnelma, kun lähes tuhat pyöräilijää odotti lähtöä. Lähtö tapahtui kahdessa aallossa. Ensin päästettiin matkaan naisten sarja, sekä viime vuoden 500 nopeinta miestä. Seuraavassa aallossa lähetettiin loput pitkän matkan ajajat baanalle. Ensikertalaisena lähdin toisen aallon puolivälistä. Grandin alkuosa Grandin lähtöhässäkkä ei kauaa kestänyt, vaikka porukkaa olikin paljon. Ihmismassa levisi nopeasti heti startista alkavaan 850m(vertikaalia) serpentiini-nousuun. Satojen maastofillarin renkaat rummuttivat asfalttitietä viileän hämärässä aamussa. Serpentiini-tie oli leveää ja siinä pystyi hyvin ohittelemaan. Kohentelinkin sijoitustani usealla kymmenellä jo ekassa nousussa. Nousun laelta, La Tzoumaz(2350m) -harjanteelta lasketeltiin serpentiini-tietä alas 1200m:iin. Vauhdit kohosivat leveällä ja hyvä-pohjaisella baanalla todella koviksi. Hiilari-runko notkui jarrutuksissa ja myös kiekot tuntuivat käännöksissä vetelille. Muutaman kilometrin asfalttiosuuden jälkeen reitti ohjautuin niityn halki kulkevalle polulle. Jyrkästi laskeutuvan polun pohja oli niin röykkyinen, että sitä ei ollut herkkua ajella. Silti polulla oli parempi pysytellä, koska aamukaste teki niitystä liian liukkaan ajettavaksi. Polkuosuudella pääsin ajamaan aika reilua vauhtia, koska ruuhkaa ei juuri ollut. Muutaman kaverin kuittailin nurmikon puolelta ja yhden pitkän persliu-un näin, kun edellä ajava lipesi polulta ja liukui reitti-merkkausnauhojen ali pitkin kosteaa niittyä. Reilu 10km pituinen alamäki päättyi rivakkaan nousuun. Sain nousua edeltävässä serpentiinilaskussa liu'teltua hyvät vauhdit ja nousun alussa pääsin melkoisasta revohkasta ohi. Alkuosan viimeisessä laskussa Heremenzesiin alkoi jo käsissä tuntua, että on ajettu. Olin kisaa varten säätänyt fillarini joustokeulan paluuvaimennuksen hitaalle, jotta keula ei notkuisi ja söisi energiaa nousuissa. Nousuissa hyvä, mutta pitkissä ja röikkyisissä laskuissa keula vajosi hitaan paluuvaimennuksen vuoksi pohjaan ja sen jälkeen röykyt tulivat käsille. Heremencen laskussa oli useamman kilometrin röykkyinen ja kovavauhtinen osuus, jossa keula löi käsille oikein kunnolla. Vähitellen kädet puutuivat, sormet alkoivat krampata ja tangosta kiinni pitäminen ja jarrukahvoille kurottaminen oli työn takana. Viimeisissä laskun osissa en voinut muuta kun karjua ja parhaani mukaan puristin tangosta ja kurkotella jarruille etusormilla. Karjuntaa tuskin kukaan kuuli, koska fillareiden kolina ja pauke peitti muut äänet. Kätöset onneksi pysyivät laskujen ajan tangossa kiinni ja Heremencen kylään päästiin. Varsinainen rankempi osuus Grandissa alkaa vasta 55km startista, kun reitti kaartaa Heremencen kylän läpi ja edessä on kaksi reitin kovinta nousua, pitkine laskuineen. Reitin alkuosassa ennen Heremenceä on muutama pienempi 200-550m nousu ja hyvät laskut polkuja pitkin. Reitillä ei juuri tasaista osuutta ole, vaan koko ajan mennään joko ylös tai alaspäin. Reitti kulki kylän läpi ja porukkaa riitti kannustamassa, teiden varsilla ja olut-terasseilla. Kylässä oli juottopiste, josta nappasin täydet pullot mukaan ja suuntasin kohti Grandin ensimmästä suurempaa, 22km nousua(1,01km vertikaalia). Nousu oli lähes kokonaan serpentiini-tietä tasaisella kulmalla. Nousukulma oli oikeastaan aika sopiva - mäen pystyi kihnattumaan ylös keski-rieskalla ja ihan kohtuullisella vauhdilla. Mäen päällä päästiin kiviselle hiekkatielle, joka muuttui vähitellen tekniseksi kivikko-poluksi. Polku oli suorastaan loistavaa ajettavaa ja maasta huokuva kosteus teki kivikoista haastavia. Pääsin polulla paikallisen enska-staran peesiin ja ohittelimme vuorotellen vastaan tulevia selkiä. Kivikon jälkeen päästiin laskettiin alas serpentiin soratiellä ja lopuksi hiukka poluillakin. Alastullessa sai kädet ja varsinkin ranteet taas kovaa käsittelyä. Alasvievä soratie ei meinaan ollut missään ihan parhaassa kunnossa. Irtosoraiset kaarrokset oli hauskoja ajettavia. Fillari seilaili soralla ja käännöksien taakse oli hankalaa nähdä rinteen suuntaisesti kulkevalla tiellä. Jo aikaisemmin olin oivaltanut, että ennen kaarretta kannatti seurata edellämenevien kypärien suuntaa, kun ne hävisivät kaarteiden taakse. Niistä pystyi päättelemään kuinka jyrkkä mutka oli tulossa ja kuinka kovaa siihen joutui jarruttamaan. Ihan mäen loppuosassa, ennen Evolenen kylään saapumista päästiin fiilistelemään vähän matkaa poluilla. Vaikka lasku oli pitkä, niin ei siinä paljon lepäilty. Mäen alla iski oikean jalan reiteen oikeen kunnon kramppi. Luultavasti syinä oli laskussa käynyt viima ja fillarin tärinä. Jalka tokeni krampista pienellä hieronnalla ja viimeinen ~15km(1,7km vertikaalia) nousu lähti nousemaan jollakin tapaa. Järjestäjien tankkausjuomana tarjoama cola-litku ei tosin tahtonut enää upota, joten seuraavalla tankkauspisteellä vaihdoinkin colapulloni vesipulloon. Toisessa mukana olevassa pullossa oli pohjalla vielä urheilujuomaa, joka vielä upposi, joten sitä pulloa en vaihtanut. Aurinko porottu kuumasti loppunousuun ja hiki lensi, kun loppunousua väännettiin ylös. Juomapullot hupenivat nopsasti ja alkoivat olla tyhjillään. Mäen loppupuolella eräs katsoja lähti juoksemaan rinnalla ja tarjosi pullollisen vuoristopurosta otettua vettä. Kyllä kelpasi! Parilla huikalla join puolikkaan pullollisen kiitin ja ojensin sen takaisin. Kaupan päälle kaveri vielä työsi vauhtia parin askeleen verran. Niillä vesillä lopusta hiekkatienoususta selviittiin. Hiekkatien lopussa oli juottopiste ennen loppu huipennusta eli muutaman sadan metrin ajettavaa polkunousua ja sitä seuraavaa muutaman sadan metrin talutus/tunkkaus/pusku/fillarinkanto/tyyli vapaa -nousua. Polkupätkällä olin niin zippi, että onnistuin kertaalleen pannuttamaan, mutta vauhtia ei juuri ollut, joten vain omatunto kärsi kolauksen. Kun en enää päässyt ajamalla mäkeä, niin vaihdoin pyörän talutukseen. Mäki oli niin jyrkkää ja sivuttain kaltevaa, että päätin lopulta nostaa pyörän hartioille ja kannoin pahimman 150m. Loppupätkä onnistui taas työntämällä. Mäen päällä oli aikamoinen tuulen tuiverrus ja lämpötila 6 asten tietämillä. Onneksi mäen päällä olevalta juottopisteeltä sai lämmintä yrttikeittoa. Lisäksi vaihdoin juomapullot täysiin ja jatkoin matkaa. Ennen loppulaskua oli pieni mäen-nyppylä - semmonen messilän korkuinen, joka nousi jo keposasti, kun tiesi, että jäljellä oli enää 15km loppulasku. Loppulasku alkoi oikein tosi kivisellä vuoristotiellä. Sai olla tosi tarkkana nyrkinkokoisia murkuloita väistellessä. "Tie" vaihtui poluksi ja päättyi padolle, jonka yli ajettiin. Viimeset muutama kilsa ajettiin jonkinlaista pato-joen uomaa pitkin ylitettiin muutamat leveät purot ja paukuteltiin kiistä polkua pitkin. Polku oli tosi kivistä ja yhden kohdan jouduin peräti kantamaan, kun en hiilari-fillarilla tohtinut paukoa kivikosta. Empä tosin nähnyt ketään joka paikan olisi ajanut, mutta luulisin kärjen siitä kolistelleen yli. Loput muutama sata metriä maalille olikin helppo soratietä. Maalin tulon jälkeen pääsi maalialueelle nauttimaan virvokkeita eli bisseä ja paikallista viiniä. Myös fillari-trial showta ja tori meininkiä oli. Grand Raid oli kokemuksena aivan loistava. Tunnelmaa ja nähtävää riitti. Kisareitti oli toimiva, joskin teknistä polkua oisin toivonut enemmän. Toisaalta nykyisellä reitillä pääsi hyvin ohittelemaan, eikä tarvinut jonotella. Jotkin kohdat reitistä olivat tosi rajuja. Esim tahkon alamäet ei grandiin verraten ole juuri mitään. http://www.grand-raid-cristalp.ch/ENG/Photos-ENG.html Tuloksia Fanny(N)5.!!! Kari(M)124. Jarno(M)513. Lähetys pvm: 2010/08/16 13:49 EEST Tulostettava versio |
